Hankelogot
language language language language
FI EN RU DE
Mitä tehdä Luontokohteet Saimaalla Lintubongaus

Luontoretki Saimaalla lintuja bongaillen

Saimaa on muuttolintujen suosikkialuetta, joten kiikaroitavaa riittää vaativammallekin lintubongarille. Linnut levähtävät Etelä-Karjalassa keväisin ja syksyisin.

Yksi Sisä-Suomen parhaista luontokohteista on Siikalahden lintukosteikko Parikkalassa. Siikalahdella lintuja pääsee tarkkailemaan tien varressa sijaitsevalta katselulavalta sekä hieman kauempana olevasta lintutornista ja piilokojusta. Siikalahden lintukosteikko sopii hyvin myös koko perheen lintu- ja luontoretkikohteeksi. Hienoja lintujen tarkkailupaikkoja on myös Vuoksella Imatran keskustassa, Pien-Rautjärvellä Parikkalassa ja Konnunsuolla Lappeenrannassa.

Lintubongauslomaa varten kannattaa ehdottomasti vuokrata oma mökki Saimaalta, jolloin omatoiminen retkeily ja lintujen kiikaroiminen onnistuu kätevästi. Herää oman mökin rauhaan, syö ravitseva aamupala, pakkaa eväät ja termospullo mukaan ja lähde metsään tai vesistön ääreen kiikareiden kanssa. Palaa iltamyöhään pimeän saavuttua nähtyäsi koko lajien kirjo upeissa maisemissa. Lämmitä takka sekä sauna ja suunnittele seuraavan päivän retki– tällaista elämää voisi varmasti viettää pidempäänkin.

Jos lintubongaukseen Etelä-Karjalassa ei halua käyttää koko lomaansa, lintujen kiikaroimisen voi hyvin liittää muuhun lomaan. Pari päivää kylpylässä hemmottelua, jonka jälkeen omatoimista retkeilyä ja lintubongausta parin päivän ajan, ja loman kruununa keskustahotellissa yöpyminen ja paikalliset kulttuuririennot.

Lisäksi lintubongarit tietävät hyvin myös sen, että lintuja kiikaroidessa ei välttämättä tarvitse lähteä vesistöihin tai metsiin, vaan myös kaupunkiolosuhteissa lintuja tulee nähtyä valtava määrä. Mikä olisikaan rentouttavampaa kuin viettää talvinen viikonloppu Lappeenrannan keskustassa, bongailla lintuja ja välillä käydä alueen kahviloissa ja ravintoloissa lämmittelemässä ja täyttämässä mahansa.

Kun liikkuu luonnossa tai kaupungilla lintubongauksen merkeissä, kannattaa mukanaan kantaa aina myös kameraa, jolloin voi ikuistaa mieleenpainuvimmat maisemat myös muiden nähtäväksi. Ja kuvauksellisia paikkoja Etelä-Karjalasta löytyy valtavasti.

Lintubongareiden kannattaa tutustua ennen matkaa Saimaalle Etelä-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen nettisivuihin. Sivuilta löytyy paljon infoa hyvistä bongauspaikoista ja viimeisimmistä havainnoista. 

Tutustu täältä