Hankelogot
language language language language
FI EN RU DE

Lappeenrannan satama

Lappeenrannan kaunis satama-alue alkaa Rantapuistosta eli Kasinon puistosta ja jatkuu aina Suomen suurimmalle Hiekkalinnalle ja Myllysaareen. Upea rantaraitti seuraa Kaupunginlahden rantaa matkustajasataman ohi.

Kesäisin Satamatorilla voi nauttia paikallisia erikoisuuksia, vety- ja atomi-lihapiirakoita, nauttia elävästä musiikista sekä ihastella Saimaan näkymiä.

Lappeenrannan matkustajasatamasta pääsee kesäisin ja alkusyksystä risteilemään saaristoon ja historialliselle Saimaan kanavalle.

Satama-alueella on koko perheen tapahtumia ympäri vuoden, kuten kansainväliset suurmarkkinat ja Sataman valot kesän lopulla. Talvella alue muuttuu talviaktiviteettien keskukseksi, kun satamasta lähtee mm. hiihtolatuja ja kävelyreittejä jäisen Saimaan yli. Jään yli kävellen pääsee mm. kilometrin päässä olevaan Karhusaaren retkikohteeseen. Esteetön läntinen rantaraitti menee myös sataman kautta.

Hurjapäille satamatorin läheisyydestä jäältä löytyy myös napakelkka. Vierailijoita ihastuttavat torille rakentuvat lumiliukumäki ja jääveistokset. Kävijöitä palvelevat myös sataman ja linnoituksen alueen kahvilat, ravintolat ja kylpyläpalvelut. Talvella satamassa nähdään myös kattaus koko perheen tapahtumia.

Lisätiedot