Hiitolanjoki
Kaunis retkikohde
Hiitolanjoki on noin 53 km pitkä joki, josta 9 km virtaa Rautjärvellä ja loput 44 km Venäjällä. Joki virtaa Simpeleenjärvestä ja Silamusjärven yläpuolisista järvistä Laatokkaan. Hiitolanjoki on mainio retkeilykohde maisemapolun sekä joen kalastusmahdollisuuksien vuoksi. Hiitolanjoki tulee olemaan maakunnan tärkeimpiä luontomatkailualueita lähivuosina. Ennallistusprojekti on saanut jo valtakunnallista ja kansainvälistä huomiota.
Luonto ja historia
Hiitolanjoen historiallisella maisemapolulla voi kauniiden maisemien lisäksi tutustua alueen teollisuushistoriaan. Maisemapolku on 3,5 km pitkä ja sen alkupiste on Ritakoskella. Maisemapolun jyrkempiin kohtiin on asennettu rappuset sekä kaiteet.
Hiitolanjoki on ollut tärkeä vesireitti, jonka kautta ihmiset kulkivat Laatokalta Simpeleelle ja Torsanjärville, Saimaalle ja eteenpäin muille vesistöille. Hiitolanjoella oli paljon myllytoimintaa ja myllyjä tiedetään olleen joella jo 1700-luvulla. Joella harjoitettiin myös tukinuittoa. Ensimmäiset voimalat rakennettiin joelle 1900-luvun alkupuolella. Nykyään, kaikkien kolmen voimalaitoksen: Kangaskosken, Lahnasenkosken ja Ritakosken sähköntuotanto on loppunut. Kosket virtaavat nyt vapaina mahdollistaen lohikalojen nousun kutemaan koskiin.
Alueen luonto on moninaista. Hiitolanjoen rehevä rantakasvillisus ja lehtipuut vaihtuvat hetkessä jylhiin havupuiden valtaamiin rantakallioihin ja koskiin. Alueella on paljon erilaisia eläimiä sekä lintuja, kuten koskikaroja, rantasipiä, joutsenia sekä harmaahaikaroita. Hiitolanjoelle rakennettiin uusi lintutorini entisen kohdalle.
Kalastus
Hiitolanjoki on Laatokan lohen (Salmo salar m. sebago) tärkein lisääntymisjoki. Hiitolanjoesta löytyy yhteensä kuusi EU-direktiivin mukaista Suomessa erityissuojelua vaativaa lajia, makean veden lohi, nahkiainen, pikkunahkiainen, toutain, kivisimppu sekä rantaneula. Silamusjoella, joka laskee Hiitolanjokeen, on luonnollinen purotaimenkanta ja joen kosket ovat kunnostettuja. Silamujsjoki ja Hiitolanjoki ovat erinomaisia kalastuspaikkoja. Kalastus Hiitolanjoella ja Silamusjoella on luvanvaraista.
Ajo-ohje
Etelästä ajettaessa käänny valtatie 6:lta ennen Simpeleen liittymää oikealle Kangaskosken suuntaan (joen ylitys, liittymä juuri ennen rautatiesiltaa). Polun lähtöpaikka on Ritakosken voimalan pihalla, 200 m päässä 6-tieltä.
Voit aloittaa myös Lahnasenkoskelta, jolloin aja Änkilänsalon liittymälle, rautatiesillan jälkeen heti vasemmalle ja Lahnasentien päähän voimalaitoksen P-alueelle.